Koiran ruokavaliomuutos




Meidän on pakko vaihtaa Aronin ruokavaliota. :( Se oliskin ollut vähän liian helppoa, että molemmat koirat söis samaa ruokaa. :D Me ollaan pennusta asti syötetty Rakulle HauHau Championin nappuloita ja ne on aina sopinut hyvin sille. Välillä vähän makuja vaihdellaan, kana-riisi, lammas-riisi jne.

Alettiin syöttää Aronille samaa ruokaa kun se tuli meille, aluksi se tuntuikin sopivan ihan hyvin. Koitettiin jossain vaiheessa vaihtaa Aronin ruokaa, kun tuntui,että se rapsutteli itseensä todella paljon. Ruoka ei kuitenkaan auttanut siihen, mutta eläinlääkäristä saatiin kuurina lääke, joka estää kutinaa. Sen jälkeen ei ole kutinasta ollut mitään ongelmia, mutta toi koira haisee ihan kamalalle.. Ja ulostekin on selkeästi liian löysää, mitä normaalisti kuuluisi olla. 

Kävin ostamassa Brit Caren Sensitive -nappuloita mustista ja mirristä, toivoen, että se auttaisi. Nyt ei olla ehditty antaa sitä kun vasta muutaman päivän ja sekoitettuna tuohon edelliseen ruokaan, niin vielä on vaikea tuloksista sanoa. Mutta ei se ole ainakaan haissut yhtään niin pahalle ja ulostekin on ollut ihan normaalia! Täytyy pitää siis peukut pystyssä, että tuo Brit Care olisi sopivaa ruokaa Aronille. :) Joku sanoi, että jossain vaiheessa voi koittaa uudestaan tota HauHau:ta, mutta todella hitaasti siirtymällä siihen. Mutta täytyy nyt katsoa, jos toi Brit Care nyt saa toisen vatsan toimimaan normaalisti, niin en näe syytä, miksi ei sitten jäätäisi siihen. Kalliimpaahan se on ihan reilusti, mutta eipä toi koiran pitäminen koskaan mitään halpaa ole ollutkaan. :D


Tätä syötetään Rakulle ja on ollut ihan toimiva aina, Aronilla ilmeisesti vetää pakin sekaisin. :( Prismasta vähän vajaa 30e/15kg.

Juuri tässä kuvassa olevassa HauHau:n tuotteessa on proteiinia 22% ja rasvaa 11%.

Tätä kokeillaan nyt Aronille, mustista ja mirristä vähän yli 70e/12kg.

Proteiinia tässä on 25% ja rasvaa 14%. Ja kun proteiinin lähteenä on peura, niin se on paljon vähemmän allergisoivaa, kun esim kana. Riista ilmeisesti ylipäätään allergisoi vähemmän. Samoin tässä on perunaa, eikä riisiä.


Olen kuullut, että 8 viikon jälkeen pitäisi olla jo aika varmaa, että sopiiko uusi ruoka vai ei. Eli ihan en vielä osaa sanoa tuloksista, mutta ilmottelen niistä kyllä kun sen aika on.
Mustissa ja Mirrissä on kyllä se hyvä puoli, että kun noin puolet on syötetty tästä säkistä, niin jos selkeästi  vetäisi pakin vielä enemmän sekaisin tai muuten huomaisi, että ei kannata syöttää loppusäkkiä, niin sen voi viedä takaisin ja vaihtaa johonkin toiseen. En ole varma, saisiko siis myös ihan rahat takaisin, vai pelkästään vaihdettua.

Mutta täytyy nyt toivoa parasta, että tää ruoka olisi Aronille hyväksi!

Kommentit